Kullan arvo – Osa 3: Kultakannan synty, loisto ja romahdus

Kulta ei ole vain metalli – se oli aikakausien ajan itse raha. Tämän kolmannen osan keskiössä on se aika, jolloin maailma sitoi valuuttansa fyysiseen kultaan. Se oli aikakausi, jolloin ihmiset uskoivat, että rahalla on jokin todellinen pohja, jokin rajallinen vastine. Mutta se ei käynyt ilmaiseksi.

Aika, jolloin rahat todella painoivat

Kuvittele maailma, jossa jokaisella setelillä oli vastine holvissa. Pankki lupasi, että saat kultasi koska tahansa takaisin, ja ihmiset uskoivat siihen. Ja mikseivät olisi uskoneet? Lapsille opetettiin, että raha on arvokasta siksi, että sen taustalla on kultaa. Se toi turvallisuuden tunnetta: maailma ei voinut keikahtaa ylitse, koska kullalla oli painonsa arvo.

Mutta tämä oli ennen internetiä, ennen keskuspankkiohjelmia, ennen inflaatiotavoitteita. Se oli maailma, jossa kullan niukkaus oli hyve, ei rajoite.

Kultakanta ei syntynyt hetkessä. Sen juuret ulottuvat pitkälle historiaan, mutta muodollisesti se alkoi vakiintua 1800-luvun alussa, kun Iso-Britannia otti järjestelmän virallisesti käyttöön vuonna 1821. Sieltä se levisi Euroopan ja lopulta koko länsimaailman rahapolitiikan keskiöön.

Kultakannan loisto – vakauden aikakausi

1800-luvun lopulla maailma alkoi todella toimia yhteisellä pelikirjalla. Kultakanta loi ennustettavuutta: kun maiden valuutat oli sidottu kiinteästi kultaan, ne voitiin myös sitoa toisiinsa. Kansainvälinen kauppa helpottui, investoinnit kasvoivat ja taloudellinen vakaus syveni.

Suomi liittyi kultakantaan vuonna 1878, jolloin markka sidottiin kultaan tietyllä vaihtosuhteella. Raha oli konkreettisesti mitattavissa, ja ihmiset tiesivät, että setelillä oli fyysinen ankkuri.

Kultakannan kauneus oli sen ankaruudessa. Valtiot eivät voineet painaa rahaa mielin määrin. Budjetit oli pidettävä tasapainossa tai muuten kultavarannot hupenivat. Se pakotti kurinalaisuuteen – ja juuri siksi järjestelmä toimi.

Rakoileva perusta – sota, kriisit ja lupauksia, joita ei voitu pitää

Ensimmäinen maailmansota muutti kaiken. Maat tarvitsivat rahaa aseisiin ja logistiikkaan. Kultakannan tiukat säännöt estivät sen, joten ne keskeyttivät kultalunastuksen ja alkoivat painaa rahaa yli varantojensa.

Vaikka rauha koitti, entinen luottamus ei palannut. 1930-luvun lama viimeisteli iskun: ihmiset vaihtoivat setelinsä kultaan joukolla, ja keskuspankit vastasivat sulkemalla ikkunansa. Yhdysvallat kielsi kullan omistuksen yksityishenkilöiltä ja siirsi kaiken kullan valtion holveihin.

Syntyi uusi epävirallinen aikakausi: kulta oli edelleen rahajärjestelmän ytimessä, mutta sen yhteys arkeen oli katkaistu. Raha muuttui lupaukseksi ilman lunastusta.

Bretton Woods ja viimeinen yritys päästä yhteisymmärrykseen

Toisen maailmansodan jälkeen maailma tarvitsi uuden rahan. Vuonna 1944 luotiin Bretton Woodsin järjestelmä: kaikki valuutat sidottiin Yhdysvaltain dollariin, ja dollari kultaan. Teoriassa maailma oli taas kultakannassa, mutta käytännössä kultaa ei enää kierrätetty kansalaisten käsissä, vaan valtioiden välisissä tilikirjoissa.

Käytännössä dollareita painettiin silti yli varantojen. 1960-luvulle tultaessa oli selvää, että lupaus dollarin kultakelpoisuudesta oli murtumassa. Kun Ranska vaati kultansa takaisin, Yhdysvallat vastasi: ei enää.

Vuonna 1971 presidentti Nixon sulki niin sanotun “kultaisen ikkunan”. Se oli hetki, jolloin maailma irtosi lopullisesti kullasta. Tästä alkoi fiat-rahan aika.

Kullan arvo ilman kultakantaa – jäljellä on edelleen jotain

Vaikka kultakanta romahti, kulta ei kadonnut. Se ei enää ollut rahan taustalla, mutta se säilytti toisenlaisen roolin: muistuttajana. Se on kuin peili menneisyydestä, joka kertoo meille, että raha ei aina ollut digitaalista, mielivaltaista tai rajatonta.

Kulta on edelleen se mittari, jota vastaan mitataan luottamusta. Kun valtioiden velkavuoret kasvavat ja keskuspankit painavat rahaa vailla rajaa, kulta ei sano mitään – mutta se seisoo paikallaan.

Ja juuri siitä syystä, yllättävän monet kääntyvät sen puoleen. Ei siksi että se lupaa kasvua, vaan koska se ei lupaa mitään ylimääräistä. Se on niukka, hiljainen ja muuttumaton. Juuri siksi niin arvokas.

Seuraavassa osassa (Osa 4): Fiat-järjestelmän nousu, rahan rajattomuus ja digitaalisen ajan illuusiot.