Kullan leimat ja merkit – korut, harkot ja muut kultaesineet

2023/04/04

| Sebastian Rasimus
Tietoa kullasta
kullanmerkki

Jos olet joskus pidellyt kultaesinettä kädessäsi, olet saattanut huomata siinä olevia leimoja ja merkkejä. Jokaisella leimalla ja merkillä on aina oma tarkoituksensa ja kulta leimataan Suomen lain mukaisesti. Joskus ulkomailla ostetuissa kultaesineissä ei välttämättä ole leimoja, jolloin niihin kannattaa suhtautua skeptisesti. Selvittääksesi, onko kyseessä aitoa kultaa oleva esine, sinun tulisi tarkistaa kullan leimat ja merkit.

Tässä artikkelissa katsomme tarkemmin, mitä kullan leimat ja merkit ovat ja miksi kulta leimataan.

Miksi kulta merkitään?

Kulta on arvokas ja harvinainen jalometalli, minkä takia sitä on aikojen saatossa yritetty väärentää. Suomen lain mukaan kaikki aitoa kultaa olevat esineet pitää merkitä leimoilla ja merkeillä. Kullan leimaamisella voidaan helpottaa esimerkiksi kaupankäyntiä ja lisäksi leimojen sekä merkkien perusteella voidaan selvittää esineen alkuperä.

Kullan leimaaminen ja merkitseminen on Suomessa pakollista, jotta ostaja voi olla varma esineen alkuperästä ja sen kultapitoisuudesta. Viralliset kultaleimat kertovat, että kulta on analysoitu ja että virallinen taho on varmentanut sen aitouden.

On kuitenkin syytä huomata, että jos kyseessä on kullattu esine eikä täyttä kultaa oleva sellainen, tuotetta ei tarvitse leimata. Näitä tuotteita ei tietenkään tässä tapauksessa saa mainostaa oikeana kultana, vaan kultapinnoitteesta tulee kertoa selkeästi ilman, että se on mahdollista ymmärtää väärin. Kultasepät voivat joskus tehdä tilaustyönä esineitä, joita ei ole leimattu. Samoin ulkomailta kultaa ostaessasi saatat huomata, ettei esineessä välttämättä ole leimaa.

Alta näet, millaisia leimoja kullasta voi löytyä ja mitä ne tarkoittavat.

Kullan pitoisuusKullan karaatileimaEsineen painosta kultaa
333 8k33,3 %
3759k37,5 %
41710k41,7 %
58514k58,5 %
75018k75,0 %
83320k83,3 %
87521k87,5 %
91622k91,6 %
95823k95,8 %
99924k99,9 %

Pakolliset kullan leimat

Kun puhutaan kullan merkinnöistä ja leimoista, koruista löytyvä pitoisuusleima on pakollinen kultaleima. Se kertoo kullan määrästä ja sen osuudesta kultaisen esineen kokonaispainossa.

Lisäksi kannattaa muistaa tämä:

Suomessa kullan merkitsemiseen käytetään pitoisuusleimaa, joka kertoo promilleina esineessä olevan kullan määrän. Esineessä olevan kullan pitoisuuden pitää olla ainakin pitoisuusleiman mukainen: alaspäin menevät poikkeamat eivät ole sallittuja. Suomessa karaattipitoisuus ja muut karaatteihin liittyvät leimat eivät ole virallisia merkintöjä. Suomessa käytössä olevat kullan leimat ovat 375, 585, 750, 916 ja 999, mitkä vastaavat karaateiltaan 9, 14, 18, 22 ja 24 karaattia. Ulkomailla voidaan käyttää myös muita karaattileimoja.

Karaattipitoisuus

Aikaisemmin kulta merkittiin yleensä leimalla, joka kertoi karaattipitoisuudesta. Tällainen merkintätapa on käytössä monissa maissa ja Suomeenkin saattaa ulkomaanmatkalta rantautua sellaisia kultaesineitä, joissa on vain karaattipitoisuuden kertova kultaleima.

Karaattipitoisuuden tehtävä on kertoa, kuinka monta osaa esineestä on kultaa. Esimerkiksi 24K leima kertoisi esineen olevan puhdasta kultaa. 18K kultaesineessä 18 osaa 24:stä on kultaa. Toisin sanoen tällainen leima kertoo kullan prosenttiosuuden.

Muita kullasta löytyviä merkkejä

Suomessa valmistetussa sormuksessa voi olla jopa viisi leimaa, nimittäin täydellinen leimasarja sisältää nimileiman, pitoisuusleiman, tarkastusleiman, vuosileiman ja paikkakuntaleiman. Kaikki nämä leimat eivät kuitenkaan ole pakollisia: yli yhden gramman kultaesineeseen tulee merkitä vain kaksi pakollista leimaa: rekisteröity nimileima ja pitoisuusleima tai vaihtoehtoisesti tarkastusleima ja pitoisuusleima.

Nimileimalla tuodaan esiin kultaesineen valmistaja, joka voi kertoa esimerkiksi tuotteen valmistajan, maahantuojan tai muun tahon, joka on vastuussa kultaesineen aitoudesta ja leimoista.

Kysy asiantuntijalta apua

Mikäli kultakorustasi tai muusta kultaesineestä ei löydy leimoja, voidaan esineen kultapitoisuus tarkistaa hapoilla tai esimerkiksi jalometalli-analysaattorilla (XRF-analysaattorilla). Voit aina turvautua mm. Suomen Kultareservin palveluihin kullan arvioinnissa ja kullan hinnan selvittämisessä. Arvioimme esineesi täysin maksutta ja järjestämme kullan arviointi- ja ostotapahtumia ympäri Suomea. Ole yhteydessä asiakaspalveluun, mikäli haluat tietää milloin olemme seuraavan kerran kaupungissasi.

Aiheeseen liittyviä uutisia