Kuinka kulta ja Bitcoin liittyvät toisiinsa?

2023/03/29

| Sebastian Rasimus
Tietoa kullasta
virtuaalivaluutat

Vuosien 2019 ja 2020 aikana kullan hinta on nousi korkeammalle kuin koskaan aikaisemmin. Kulta on toiminut ns. turvasatamana, johon monet sijoittajat ovat vuosien varrella turvautuneet epävarmoina aikoina. Myös monet maailman keskuspankeista ovat ostaneet kultaa ennätyksellisiä määriä. Ei siis ole mikään ihme, että kulta on noussut suureksi puheenaiheeksi monella eri tavalla ja kanavalla.

Kullan ja Bitcoinin hyvistä ja huonoista puolista sekä useista samanlaisuuksista on kiistelty viime vuosina. Kannattaako kryptosijoittajan sijoittaa myös kultaan, vai onko Bitcoin korvannut kokonaan kullan? Onko Bitcoin nykyaikaista, digitaalista kultaa?

Kulta on tuhansia vuosia vanha, arvokas maksuväline

Kulta ja Bitcoin eroavat toisistaan täysin fyysisten ominaisuuksiensa puolesta. Toinen huomionarvoinen ero on niiden asemassa planeettamme historiassa.

Nykyään yhteiskunta ei voi toimia ilman, että käytämme digitaalisessa muodossa olevaa rahaa. Satoja ja jopa tuhansia vuosia taaksepäin katsoessamme huomaamme kuitenkin, että ihmiset tulivat toimeen ilman standardisoituja maksuvälineitä. Ennen standardisoidun maksuvälineen ilmestymistä yhteisöt toimivat vaihtokaupalla: esimerkiksi suolalla ja oravannahalla.

Vaihtokauppa oli kuitenkin tehotonta, sillä kumpikin osapuoli piti hallussaan tuotetta, jota hän sillä hetkellä tarvitsi.

Kun yhteisöt ottivat rahaa käyttöön eri muodoissa, ihmiskunta alkoi kehittyä. Esimerkiksi karja toimi maksuvälineenä pitkään, sillä lehmät ja vuohet olivat aina haluttua tavaraa.

Kultaa ja hopeaa alettiin käyttää maksuvälineenä egyptiläisten toimesta jo 5000 vuotta sitten. Tästä lähtien kullan käyttö maksuvälineenä alkoi levitä muualle maailmaan ja sen rooli maksuvälineenä kesti tuhansia vuosia ja toimii osittain vieläkin. Kultaa voidaan siis verrata ensimmäiseen oikeaan “rahaan” ja voidaan todeta, että kulta on maailman vanhin valuutta.

Kulta on alkuaineena poikkeuksellinen monella tasolla: sille ei ole planeetallamme muita vastineita. Sillä on upeita monipuolisia ominaisuuksia, jonka lisäksi se on niukasti saatavilla, mikä säilyttää sen arvon. Yhden kultaunssin louhiminen maksaa noin tuhat dollaria, joten sen tuotannon kasvattaminen ei ole helppoa.

Bitcoin sai alkunsa finanssikriisin raunioista

Bitcoinin historia on hyvin lyhyt, etenkin kultaan verrattuna. Bitcoin sai alkunsa nimittäin vasta vuonna 2008 lokakuun 31. päivä, jolloin Bitcoin mainittiin ensimmäisen kerran. Lohkoketjun ensimmäinen lohko tuotiin markkinoille vasta vuonna 2009 tammikuun 3. päivänä. Kyseessä on siis vain noin vuosikymmenen vanha keksintö.

Tästä huolimatta kryptovaluuttojen historia ulottuu paljon Bitcoinia pidemmälle. David Chaum on yksi kryptoalan pioneereista ja hän kehitti DigiCash -nimisen kryptovaluutan jo 80-luvun puolivälin kieppeillä. Lohkoketjuun liittyvää teknologiaa esiteltiin myös 90-luvulla, jolloin internetin paremman kehittymisen myötä luotiin useita kokeiluja kryptovaluuttaan liittyen.

Bitcoinin ja kullan mielenkiintoinen suhde

Monet saattavat hämmästellä sitä, kuinka paljon Bitcoinin ja kullan kurssigraafit muistuttavat toisiaan. Kullan kohdalla on tietysti kyse paljon pidemmästä ajanjaksosta. Toisaalta kryptomaailmassa yksi kuukausi vastaa yhtä vuotta tavallisilla markkinoilla.

Bitcoinin hinta nousi huippuunsa vuonna 2017. Tämän jälkeen nousu alkoi taas vuonna 2019 ja tänä päivänä Bitcoinin arvo on jo käynyt yli 60 000 dollarissa.

Monet väittävät, että Bitcoinin ja kullan kurssia manipuloidaan. Bitcoinin raju alamäki alkoi nimittäin joulukuussa 2017, kun Cboe ja CME avasivat Bitcoin futuurit. Vuoden 2019 aikana CFTO:n Chris Giancarlo kertoi, että Trumpin hallinto yritti puhkaista Bitcoin -kuplan, minkä takia futuurit oli hyväksytty markkinoille.

Tänä päivänä Bitcoinia kaupataan eri tavalla verrattuna siihen, miten prosessi toimi joitakin vuosia sitten. BitMEX ja Binance dominoivat markkinoita ja tarjoavat jopa 100:1 vipuvaikutusta Bitcoin-futuurien ostamiselle.

Sekä Bitcoin että kulta ovat tällä hetkellä sekä huono että hyvä sijoituskohde riippuen siitä, miten asiaa katsoo. Kuten moni muu sijoituskohde. Se mikä on mielenkiintoista kullan ja Bitcoinin kannalta, molempia on vain rajattu määrä. Mitä sitten tapahtuu, kun kaikki maailman kulta on louhittu, jonka epäillään tapahtuvan vuonna 2035? Bitcoinin epäillään olevan täysin louhittu vuoteen 2040 mennessä, mitä kurssille käy tämän jälkeen?

Kullan edut finanssikriisin aikana

Kultaa on mahdollista kaupata siinä missä mitä tahansa muitakin maailman raaka-aineita. Monet sijoittajat ostavat kultaa finanssikriisiä vastaan. Kulta on ollut monille turvasatama jo vuosituhansien ajan, eikä se ole menettänyt arvoaan ihmisten silmissä koskaan. Kultaan verrattavia vaihtoehtoja finanssikriisiä vastaan on vain hyvin vähän maapallollamme (näihin kuuluvat esimerkiksi taide ja timantit), ja kussakin on omat heikkoutensa.

Kulta ei syyttä suotta ole päätynyt rahaksi tuhansien vuosien aikana. Sen saatavuus on haastavaa, mutta ei kuitenkaan liian vaikeaa. Toisaalta tavallisen sijoittajan on vaikea esimerkiksi ostaa timantteja tai varmistua niiden aitoudesta. Suomessa kultaa on saatavilla mm. verkkokaupastamme lähitulevaisuudessa, ilman ongelmia.

Kun kultaa verrataan esimerkiksi arvotauluihin tai antiikkiin, se on paljon kätevämpi vaihtoehto. Yksi kolikko voi olla kriisin aikana esimerkiksi 5000 tai 50 000 dollarin arvoinen. Sillä saa ostettua jo monta säkkiä riisiä ja perunoita. 1920-luvulla Berliinin keskustasta sai ostettua kivitaloja yhdellä kultaharkolla.

Kun kultaa verrataan Bitcoiniin, sen etuna on vanhanaikaisuus. Kulta on ns. offline-asset, joten sitä ei voi hakkeroida samalla tavalla kuin digitaalista valuuttaa. Jos netti kaatuisi kokonaan, kultaraha olisi silti turvassa kassakaapissasi.

Lähes jokainen planeetallamme asuva ihminen ymmärtää kullan arvon, joten kriisitilanteessa kulta on turvallinen ja käytännöllinenkin vaihtoehto. Sen arvo on sama ympäri maailmaa.

Bitcoinin edut kriisitilanteessa

Kultaan verrattuna Bitcoinin edut ovat kriisitilanteessa erilaiset. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu ja edellisen romahduksen aikana kryptoja ei ollut saatavilla, joten tällä hetkellä Bitcoinin hyödyt mahdollisessa vastaavassa tilanteessa ovat vain spekulointia.

Voisimme olettaa tulevan kriisin olevan valuuttakriisi. Kaikki planeetallamme olevat rahat ovat pohjimmiltaan arvotonta Fiat-rahaa. Ne pysyvät pystyssä vain kansalaisten luottamuksen ja valtioiden käskyjen ansiosta. Jos luottamus häviää, lopputuloksena on Venezuelan kaltainen tilanne.

Mikäli Fiat-raha laskee äkillisesti, se johtaa kaikkien Fiat rahassa mitattavien hyödykkeiden nousuun. Niin kulta, Bitcoin kuin kupillinen kahvia alkavat nostaa arvoaan, kun niiden mittarina käytetty Fiat-valuutta romahtaa. Historia on näyttänyt se, että hyperinflaation iskiessä ihmiset vaihtavat rahansa ruokaan, bensaan tai muuhun käyttötavaraan, josta on hyötyä käytännössä.

Bitcoin on järjestelmä, jota eivät hallitse mitkään keskuspankit tai muut tahot. Jos pankit kaatuvat tai tili jäädytetään, Bitcoinia voi edelleen käyttää ilman ongelmia. Vanhempi sukupolvi haluaa todennäköisesti turvautua kultaan kriisitilanteessa, mutta nuoremmat sukupolvet siirtyvät todennäköisesti sijoittamaan ennemmin Bitcoiniin.

Krypton etuna kriisitilanteessa on myös se, että se on helpommin saatavilla. Jos pörssi kaatuu, kultakauppias saattaa iskeä lapun luukulle. Tarjontaa syödään nopeasti ja kultaa ei ehkä ole pian lainkaan saatavilla.

Bitcoin on digitaalista valuuttaa, jonka omistajuus ja oikeellisuus varmistetaan lohkoketjun kautta. Toinen Bitcoinin plussa on se, että Bitcoinia on helppo siirtää yli rajojen.

Yhteenveto ja loppuajatukset

Sekä kullalla että Bitcoinilla on paljon hyviä ja huonoja puolia, kun niitä ajatellaan sijoituskohteena. Bitcoinia voisi omalla tavallaan verrata netin kultaan tai nykyajan kultaan, mutta se, kumpaan kannattaa sijoittaa, riippuu aina omasta tavoitteesta ja omista mieltymyksistä.

Kulta voi olla vanhanaikainen vaihtoehto, mutta sen arvo on edelleen sama ihmisten silmissä. Toisaalta Bitcoin taas on käytännöllinen ratkaisu nykyajan modernissa maailmassa.

Aiheeseen liittyviä uutisia