Eettinen ja ekologinen kulta – näin edistetään vastuullista kullantuotantoa

2023/03/29

| Sebastian Rasimus
Tietoa kullasta
kullan sulatus

Kulta on jalometalli, joka ei uusiudu eikä tuhoudu, eikä sitä ole mahdollista valmistaa laboratoriossa. Näin ollen kaikki maapallollamme oleva kulta on ollut olemassa jo aikojen alusta saakka. Kulta on arvokasta, haluttua ja käyttötavoiltaan monipuolista: siitä voidaan valmistaa koruja, elektroniikan osia ja sitä voidaan käyttää jopa hammaslääketieteessä, jonka lisäksi se on erinomainen sijoituskohde sijoittajille.

Nykyään niin sanottu helppo kulta on jo louhittu maan päältä, joten kultakaivosten täytyy kaivaa yhä syvemmälle maan kuoreen löytääkseen kultaa. Niiden tulee myös käyttää enemmän resursseja uusien kultavarojen löytämiseksi, joten kullan kaivaminen on sekä kallista että ympäristölle ja paikallisille asukkaille haitallista.

Kullan kaivamiseen liittyvien haittojen nostaessa päätään yhteiskunnan tietoisuudessa, yhä useammat kultakoruja ja -esineitä etsivät keskittyvät kestävämmän ja eettisemmän kullan ostamiseen. Jopa suuremmat koruvalmistajat, kuten Pandora ja Tiffany & Co. ovat alkaneet valmistaa korujaan kierrätetystä ja/tai eettisesti hankitusta kullasta.

Konkreettiset tavat edistää vastuullista kullan tuotantoa

Yhä useammat yritykset pyrkivät valmistamaan kultakoruja ja -esineitä eettisesti ja ekologisesti tuotetusta kullasta. Vaikka et olisikaan korujen valmistaja tai alan harrastaja, voit silti helposti edistää vastuullisen kullan tuotantoa. Alla olemme esitelleet muutamat tavat, joilla yksityishenkilöt voivat auttaa kultakorujen vastuullisemman tuotannon edistämisessä.

1. Kierrätä käyttämättömät kultakorut ja romukulta

Kultaa ei ole rahallisesti tai ympäristön kannalta kovin kannattavaa kaivaa enää lisää, joten kullan kierrättäminen on ensimmäinen asia, johon yritysten ja myös yksityishenkilöiden pitäisi kiinnittää huomiota. Kullan kierrättäminen on helppoa ja kultasepät ja muut tahot voivat käyttää vanhat kultakorut ja romukullan hyväkseen luodakseen upouusia kultakoruja ja -esineitä.

Voit kierrättää kultakorusi ja romukultasi myymällä kultaa ostavalle taholle, kuten Suomen Kultareserville. Me ostamme kultaesineesi pois kilpailukykyisellä hinnalla ja saat vastineeksi paitsi rahaa, myös hyvän omantunnon.

Jos haluat saada omille kultakoruillesi tarjouksen, voit käyttää apunasi meidän sivuiltamme löytyvää laskinta. Voit myös tilata meidän kauttamme ilmaisen myyntipakkauksen ja lähettää korusi meille arvioitavaksi.

2. Vintage-korut

Jos etsit itsellesi uutta, upeaa kultakorua, kannattaa kiinnittää huomiota vintage-koruihin. Tällaisia koruja ei usein kierrätetä, vaan ne myydään hyvällä hinnalla siksi, että niillä on historiallista arvoa. Vintage-korujen käyttäminen (samoin kuin vintage-vaatteiden käyttäminen) on ekologinen teko: et nimittäin osta niin sanotusti uutta korua, jonka tuottamiseen on mahdollisesti käytetty epäeettisiä tai epäekologisia tapoja, vaan sen sijaan ostat itsellesi palan historiaa.

3. Vanhentuneen elektroniikan kierrättäminen

Valitettavaa on se, että vain noin 15–20 % maailman kuluttajaelektroniikasta kierrätetään niin kuin pitää. Monissa elektronisissa laitteissa käytetään kuitenkin kullasta valmistettuja komponentteja, ja vuoden aikana hukkaan voi valua jopa 220 tonnia kultaa pelkästään huonon kierrätyksen takia.

Yksityishenkilöt voivat viedä käytetyn elektroniikan jätteenkäsittelylaitokselle, jossa laitteet kierrätetään. Myös monet elektroniikkaliikkeet voivat ottaa vastaan elektroniikkalaitteita.

4. Osta kierrätettyjä elektroniikkalaitteita

Voit tukea kullan ekologista ja vastuullista käyttöä myös ostamalla kierrätettyjä elektroniikkalaitteita. Jokaiseen uuteen elektroniikkalaitteeseen tarvitaan pieni määrä kultaa, joka pitää tietysti saada jostain. Ostamalla uusia laitteita tuet uuden kullan käyttöä, kun taas käytetyn elektroniikan ostaminen on ympäristöteko sekä hyväksi omalle lompakollesi.

5. Osta tuotteita, jotka on valmistettu eettisesti ja ekologisesti löydetystä kullasta

Yhä useammat kultakoruja ja -esineitä valmistavat yritykset ovat alkaneet ostaa kultansa tahoilta, jotka hankkivat kultaa eettisesti ja ekologisesti. Muun muassa maailman suurin koruja valmistava liike Pandora on päättänyt, että seuraavan muutaman vuoden sisällä kaikki heidän käyttämänsä kulta tulee kierrätetystä kullasta.

Tiffany & Co. sekä muut tunnetut koruliikkeet sen sijaan ovat keksineet tapoja todistaa, että heidän käyttämänsä kulta ja jalokivet ovat eettisesti, ekologisesti ja vastuullisesti toimivalta taholta.

Aiheeseen liittyviä uutisia