Kulta on keltaista jalometallia, jota käytetään monipuolisesti niin korujen ja esineiden valmistuksessa kuin myös esimerkiksi lääketieteessä ja sähköteollisuudessa. Kullan monipuolisuus ja erinomainen käytettävyys tekevät siitä halutun jalometallin, jota louhitaan jatkuvasti lisää.
Nykyään niin sanottu helppo kulta on jo suurimmaksi osaksi louhittu ja uuden kullan löytäminen on vaikeaa. Siksi kullan kierrättämisestä on tullut nykypäivänä yhä tärkeämpää.
Tässä artikkelissa katsomme, miten kultaa louhitaan ja miten sitä löytyy maapallomme syvyyksistä.
Mitä on kullan louhinta?
Kullan louhinta on kaivosresurssi, jonka avulla etsitään kultaa. Kultaa on mahdollista louhia monella eri tavalla: niihin kuuluvat esimerkiksi paikkalouhinta, ruoppaus ja kullan huuhdonta.
Paikkalouhinta
Paikkalouhinta on tekniikka, jolla louhitaan sijoitusesiintymään kertynyttä kultaa. Paikkakerrostumat koostuvat suhteellisen löysästä materiaalista, mikä tekee tunneloinnin vaikeaksi, joten useimpiin louhintamenetelmiin liittyy vesi tai ruoppaus.
Panorointi
Kullanhuuhdonta on pääasiassa manuaalista kullan erottamista muista materiaaleista. Suuret, matalat astiat on täytetty kultapitoisella hiekalla ja soralla. Pannu upotetaan ja ravistellaan veteen, jolloin sorakulta ja muu materiaali lajitellaan. Se laskeutuu nopeasti pannun pohjalle, koska kulta on pitoisuudeltaan paljon tiheämpää kuin kivi.
Yleensä seulottu materiaali nostetaan puron uomista, virran sisäkäännöksestä tai virran kallioperästä, jonne kultaa keskittyy sen tiheyden takia.
Kullanhuuhdonta
Malminetsinnässä ja pienimuotoisessa kaivostoiminnassa on pitkään ollut hyvin yleinen käytäntö käyttää sulkulaatikkoa kullan talteen ottamiseksi kultakerrostumista. Sulkulaatikko on ihmisen tekemä kanava, jonka alaosassa on suodatin.
Veden virtauksen ohjaamiseksi laatikko asetetaan virtaan. Laatikon yläosaan on sijoitettu kultaa sisältävä materiaali. Materiaali kuljetetaan virralla laatikon läpi, jossa suodattimen taakse laskeutuu kultaa ja muuta tiheää materiaalia. Vähemmän tiheä materiaali virtaa ulos laatikosta.
Ruoppaus
Vaikka tämä menetelmä on suurelta osin korvattu nykyaikaisilla menetelmillä, pienimuotoiset kaivostyöläiset käyttävät imuruoppauksia kullan etsimiseen. Vedessä kelluvia pieniä koneita käyttää tyypillisesti yksi tai kaksi henkilöä. Imuruoppaus koostuu ponttonituetellusta sulkulaatikosta, joka on kiinnitetty vedenalaisen kaivostyöntekijän ohjaamaan imuletkuun.
Keinulaatikko
Tämä toimii samalla idealla kuin kullanhuuhdontaan käytetty sulkulaatikko. Keinulaatikko käyttää vähemmän vettä kuin sulkulaatikko ja sopii alueille, joissa vettä on rajoitetusti. Keinuva liike saa aikaan veden liikkeen, joka tarvitaan erottamaan kulta muusta materiaalista.
Kovan kiven louhinta
Kovan kiven louhinta erottaa kultaa kivestä ja tämä louhintamuoto tuottaa suurimman osan maailman kullasta. Avolouhintaa käytetään esimerkiksi Keski-Alaskan Fort Knox Mine -kaivoksessa. Barrick Gold Corporationilla on yksi Pohjois-Amerikan suurimmista avolouhoksista Goldstriken kaivoksella Koillis-Nevadassa.
Muut kultakaivokset käyttävät maanalaista louhintaa. Etelä-Afrikassa on jopa 3 900 metriä hyvä maanalainen kultakaivos. Kuumuus on ihmiselle sietämätöntä sellaisessa syvyydessä, ja ilmastointi on välttämätöntä työntekijöiden turvallisuuden kannalta.
Kullan louhinta sivutuotteena
Kultaa tuotetaan myös kaivostoiminnalla, jossa se ei ole päätuote. Suuret kuparikaivokset, kuten Bingham Canyonin kaivos Utahissa, keräävät usein yhdessä kuparin kanssa huomattavia määriä kultaa ja muita metalleja. Jotkut hiekka- ja sorakuopat voivat pesuvaiheessa ottaa talteen pieniä määriä kultaa.
Maailman suurin kultakaivos, Grasbergin kaivos Papuassa Indonesiassa, on pääasiassa kuparikaivos.
Kultamalmin käsittely: syanidi- ja elohopeaprosessi
Kultaa voidaan käsitellä syanidi- ja elohopeaprosessilla.
Syanidiprosessi
Kullan syanidiuuttoa voidaan käyttää alueilla, joilla on kultapitoisia kiviä. Natriumsyanidiliuos sekoitetaan hienoksi jauhetun kiven kanssa, jonka on todistettu sisältävän kultaa tai hopeaa, ja erotetaan sitten kultasyanidi- tai hopeasyanidiliuoksena jauhetusta kivestä. Sinkkiä lisätään sinkkijäännössinkin ja hopea- ja kultametallien saostamiseksi. Sinkki poistetaan rikkihapolla, jolloin jäljelle jää hopea- tai kultaliete, joka yleensä sulatetaan harkoksi ja kuljetetaan sitten metallijalostamolle lopulliseen jalostukseen.
Viime vuosina alkalisen syanidin liuotustekniikka on kehittynyt pitkälle. Se soveltuu erityisen hyvin heikkolaatuisen kulta- ja hopeamalmin käsittelyyn. Tämä uuttomenetelmä sisältää monia ympäristöriskejä, jotka johtuvat suurelta osin mukana olevien syanidiyhdisteiden korkeasta akuutista myrkyllisyydestä.
Elohopeaprosessi
Historiallisesti elohopeaa on käytetty laajasti kullan louhinnassa, jotta voidaan muodostaa elohopea-kulta-amalgaamia pienempien kultahiukkasten kanssa, mikä lisää kullan talteenottonopeutta. 1960-luvulla elohopean laajamittainen käyttö loppui. Käsiteollisessa ja pienimuotoisessa kullankaivuussa kuitenkin käytetään edelleen elohopeaa kullan etsimiseen.
Yhteenveto
Kullan louhintaa voidaan harjoittaa monilla tavoilla, joista suurin osa aiheuttaa ympäristöhaittoja. Tämän takia kullan kierrättäminen on tärkeää ja se on yksi parhaista tavoista varmistaa, että kullan kysynnälle riittää vastineeksi tarjontaa.
Kuka tahansa voi kierrättää esimerkiksi vanhat kultakorunsa ja esineensä. Kultaa löytyy lisäksi esimerkiksi elektroniikasta (kuten matkapuhelimista) ja hammasproteeseista. Myös pienet kultamäärät ovat kierrättämisen arvoisia ja auttavat säästämään planeettamme herkkää luontoa.
