Miksi kullan arvo romahti? Kuuden vuoden kylmä kausi odotti.

2023/03/22

| Sebastian Rasimus
Tietoa kullasta

Kullan hinta romahti vuonna 2013, mutta sijoittajien onneksi se on vuonna 2021 taas korkealla. Vuoden 2019 aikana se alkoi nousta hurjaa vauhtia ja noususuhdanne on ollut tähän saakka suhteellisen tasaista. Vuonna 2013 kullan hinta kuitenkin romahti ennätyksellisen alhaisiin lukemiin: kesti yli kuusi vuotta, ennen kuin hinnat pääsivät kaivautumaan tästä kuopasta takaisin maan päälle. Tämän pimeän kultavuoden aikana hinta romahti 1 675 dollarista vain noin 1 200 dollariin. Mikäli ei myynyt kultakoruja ym. Kultaesineitä ennätyshintaan vuonna 2012 sai tosiaan odottaa yli kuusi vuotta, kunnes hinta jälleen palasi hieman kirkkaimpiin lukuihin.

Mutta miksi kullan hinta romahti vuonna 2013?

Kullan hinta oli ennätyksellisen alhainen vuonna 2013 Ensimmäistä kertaa 13 vuoteen vuonna 2013 kulta tuotti negatiivisia numeroita. Tähän vaikuttivat muun muassa keskuspankkien hidastunut nettohankinta, jota seurasi heikko investointikysyntä.

Maailman talouskasvun epävarmuudesta johtuen vahvempi dollari painoi myös kullan hintaa entistä alemmas. Kun Yhdysvaltain keskuspankin määrällinen keventämisohjelma (QE) päätyi vähentämään investoitavaa ylijäämää kuluttajien käsissä, kullan hinta pysyi vaimeana myös vuonna 2014.

Kullan hinta oli positiivisen korkealla ennen kuin se painui huimasti alaspäin vuoden 2013 aikana. Hinnat tippuivat jopa 29,2 prosenttia edellisestä vuodesta 2012. Ennätyksellisen alhainen kullan hinta oli vain 1 199 USD vuoden 2013 aikana. Edellisen kerran kullan hinta laski yhtä alhaiseksi vuoden 2000 kieppeillä.

Maailmantalouden epävarmuus vuoden 2008 laskusuhdanteen jälkeen nosti hinnan kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle, 1900 dollariin per unssi, Lontoon markkinoilla elokuussa 2011. Sittemmin voitonvaraus alkoi piristyä sekä pörssissä että yksittäisissä kotitalouksissa.

Suurin osa globaaleista sijoituspankeista ennusti vaimeaa hintaa. Goldman Sachs arvioi 1050 dollaria unssilta, kun taas Standard Chartered, UBS ja Commerzbank ennakoivat kullan keskihinnaksi 1200–1300 dollaria per unssi vuoden 2014 aikana. Hinta oli keskimäärin 1412,85 dollaria unssilta vuonna 2013.

Kullan hinta näytti merkkejä laskusta

Kun tarkastelemme sitä, mitä kullan hinnalle tapahtui vuoden 2013 aikana, on helppoa unohtaa, että kultamarkkinat olivat näyttäneet merkkejä vetäytymisestä jo vuosia. Kullan hinnan laskemisen ei siis olisi pitänyt tulla kovin suurena yllätyksenä sijoittajille.

Sijoittajien kannalta vakavat ongelmat alkoivat huhtikuussa 2014, kun kullan hinta putosi kahden päivän aikana jopa 200 dollaria. Kyproksen pankkikriisin jatkuessa tuolloin kultasijoittajat pelkäsivät, että saarivaltioiden keskuspankkien olisi likvidoitava kultavarantonsa rahoitusjärjestelmän tukemiseksi.

Alkuperäisen hintojen laskun jälkeen tapahtui kaksi asiaa. Ensimmäinen asia oli se, että kullankaivajien osakkeet putosivat vielä voimakkaammin, koska kullan hinnan laskulla oli vielä dramaattisempi vaikutus heidän voittomarginaaleihinsa.

Monet pientuottajat ajautuivat yhtäkkiä kannattamattomiksi, ja jopa suuret toimijat, kuten Newmont Mining (NYSE:NEM) ja Goldcorp (NYSE:GG) kärsivät. Barrick Gold (NYSE:GOLD) päätti keskeyttää kullan etsinnän Pascua-Lama -paikallaan Chilessä.

Toiseksi sijoittajat alkoivat vetäytyä pois kultamarkkinoilta. Sijoittajien myydessä ETF-omistuksensa, markkinoiden asiantuntijat lunastivat ETF-osakkeiden lohkoja kultaharkkojen vastineeksi, vähentäen SPDR Goldin omistaman kullan määrää. Vuonna 2013 SPDR Goldilla oli yli 43 miljoonaa unssia kultaa varastoissaan, arvoltaan 72 miljardia dollaria. ETF:llä oli nyt noin 26 miljoonaa unssia kultaa, 40 % vähemmän kuin vuoden 2012 lopussa.

Mikä vaikuttaa kullan hintaan?

Kullan hinta ei ole kovin yksinkertainen aihe, sillä siihen vaikuttavat monet asiat. Muun muassa seuraavat asiat vaikuttavat kullan hintaan:

  • Keskuspankkien varaukset
  • Yhdysvaltain dollarin arvo
  • Korujen ja teollisuuden kysyntä
  • Varallisuuden suojelu
  • Sijoitusnäkemys
  • Kullan tuotanto
  • Tarjonta ja kysyntä
  • Inflaatio
  • Tarjonta ja kysyntä

Liike ja siirtyminen millä tahansa yllä mainitulla alueella aiheuttaa automaattisesti liikkeitä myös kullan hinnassa. Kullan hinta vaihtelee päivittäin muun muassa maailmantalouden ja poliittisen tilanteen mukaan. Jos haluat tietää, mikä kullan hinta on tällä hetkellä, voit selvittää sen netistä reaaliajassa.

Miltä kullan hinta näyttää nyt vuonna 2021?

Kullan hinta nousi vuoden 2019 jälkeen tasaisesti, mutta vuosi 2021 ei alkanut sijoittajien kannalta kovin positiivisesti. Maaliskuussa 2021 kullan hinnan raportoitiin olevan vain noin 1710 dollaria per unssi, mikä oli selvää laskua vuodesta 2020.

Tähän syynä on muun muassa se, että sijoittajat ovat valmiita ottamaan suurempia riskejä. Kultaan sijoittaminen on vuosikausia ollut niin sanottu turvasatama, sillä kulta on aina arvokasta eikä sen arvo nouse tai laske niin dramaattisesti kuin esimerkiksi perinteisten osakkeiden arvo.

Sijoittajat ovat kuitenkin viime vuosina, etenkin vuoden 2021 alussa, kääntäneet katseensa kryptovaluuttaan ja monet sijoittavat ennemmin Bitcoiniin kuin kultaan. Tämä “nettikulta” on saanut monet sijoittajat siirtymään perinteisestä kullasta nettiin, sillä Bitcoin näyttää nyt tulleen jäädäkseen sekä Bitcoiniin sijoittaminen on huomattavasti yksinkertaisempaa.

Haluatko myydä vanhat kultakorut ja -esineet?

Jos kullan myynti kiinnostaa sinua, voit käyttää verkkosivuillamme olevaa kullan hintalaskuria apunasi arvioidaksesi, kuinka paljon voit tienata myymällä omat kultakorut ja -esineet. Voit tilata meiltä ilmaisen myyntipakkauksen ja lähettää korut ja esineet meille arvioitavaksi. Arviointi ei vielä sido sinua mihinkään. Jos hyväksyt antamamme tarjouksen, maksamme kilpailukykyisen summan tilillesi.

Viimeksi kuin kullan hinta oli ennätyslukemissa, seurasi noin 30 % romahdus. Mikäli ei myynyt kultaa ennätyslukemiin vuonna 2012 sai odottaa yli kuusi vuotta, kunnes hinta palautu romahduksesta. Onko nyt täydellinen hetki myydä kultaa? Historiallisesti katsottuna ei ole ikinä ollut parempaa aikaa myydä kultaa kuin nyt.

Aiheeseen liittyviä uutisia