1000 €, 43 grammalla?! Suomen Kultareserviltä paras arvio kullastasi.

2023/03/23

| Sebastian Rasimus
Tietoa kullasta
Romukullan hinta juuri nyt

Kullan myynti on erinomainen vaihtoehto moneen taloudelliseen huoleen. Onko esimerkiksi auton huolto edessä tai mahdollisesti ulkomaanreissu suunnitteilla ensi vuodelle, kunhan korona saadaan kuriin? Tiesitkö, että kullan myynnillä voit ansaita tuhansia euroja ylimääräisillä tai mahdollisesti jopa kaapissa lojuvilla kultakoruilla!

Monet asiakkaistamme miettivät ennen turvakuoren tilaamista, että ”eihän näillä nyt niin paljoa saa, joten ei ole järkeä edes kokeilla arviointia”. Mutta kun he kuulevat ansaitsevansa useamman satasen tai jopa yli tuhat euroa omista turhista kultakoruista, tekevät lähes kaikki päätöksen vaihtaa turhat korut rahaksi.

Onko korona kurittanut taloudellista tilannetta tai olisiko kenties kiva olla muutama sata euroa ylimääräistä tilillä, vaikka sijoituksia varten? Kiinnostaako esimerkiksi kryptovaluutat vai tuttu turvallinen indeksirahasto? Tiesitkö, että meiltä saat täydellisen palvelun sekä arvion kullalle, ilman ylimääräisiä kustannuksia? Voit myös vaihtaa kullan rahaksi tarjoamaamme hintaan. Me toimitamme teille vakuutetun turvakuoren, hoidamme arvioinnin ja myytäessä kultaa suoritamme teille maksun jopa 10 minuutin sisällä. Hintamme edustavat markkinoiden kärkeä ja meiltä löydät myös reaaliajassa olevan kullan hintavertailun.

Mikäli olet tietoinen kultapitoisuudesta ja painosta, voit nyt myös itse laskea tarkan hinnan kullalle etukäteen. Hintalaskuri on reaaliajassa toimiva ja antaa tarkan hinnan kullastasi, mikäli myisit kultaa meille juuri nyt. Kaikki hinnat ovat todellisia hintoja, eikä niistä tehdä mitään vähennyksiä.

Myymällä kultaa olet oikeutettu jokaiseen euroon myynnistä. Myynnistä ei tarvitse tehdä erillistä veroilmoitusta, tulot eivät siis ole verotettavia tuloja. Joten voit muuttaa kullan rahaksi ja ansaita tästä jopa tuhansia euroja, täysin omaan henkilökohtaiseen käyttöön.

Nyt kun puhumme tuhansista euroista, niin kuinka paljon kultaa täytyy olla, että ansaitsee yli 1000 €? Hintalaskurimme mukaan, saat 1017 €, mikäli myisit meille 43 grammaa, 14 karaatin kultaa (585 leima) juuri nyt.

Mutta kuinka paljon on 43 grammaa? On kieltämättä vaikea sanoa suoraan kuinka paljon 43 grammaa on, mutta suuntaa antava määrä on yksinkertaisesti, että määrä mahtuu hyvin helposti kämmenelle. Tarkkaa määrää on mahdotonta sanoa ilman CE-merkittyä vaakaa. Keittiövaaka voi totta kai olla avuksi omassa arvioinnissa. Mikäli teillä on keittiövaaka, saatte jossain määrin selvitettyä painon asettamalla esineet vaa’alle. Vaikka keittiövaakaan ei voi luottaa 100 %, antaa se silti suuntaa antavan grammamäärän ja monet keittiövaa’at voivat jopa olla yllättävän tarkkoja.

Mikäli teiltä ei löydy keittiövaakaa kotoa, ei huolta! Punnitsemme esineesi toimitiloissamme, jossa meillä on CE-merkityt, kalibroidut vaa’at. Nämä mittaavat esineiden painon aina jopa gramman sadasosan tarkkuudella. Joten voit olla huoletta, esineesi paino selvitetään 100 % tarkkuudella.

Turvalähetyksen tilaus on täysin maksuton ja voit tehdä tilauksen jopa kotisohvalta menemällä verkkosivuillemme www.suomenkultareservi.fi. Tehtyäsi tilauksen, saapuu turvakirje lähipäivinä, joka sisältää kaikki tarvittavat tiedot palautusta varten. Lähetys sekä palautus on ennakkoon maksettu sekä vakuutettu.

Kullan hinta hipoo uutta ennätyslukemaa, joten on järkevää muuttaa kullat rahaksi nyt kun hinta on ennätyslukemissa. Viimeksi kun kullan hinta oli ennätyslukemissa, seurasi korjausliike joka tiputti kullan hinnan yli 30 %. Mikäli sama on tiedossa lähitulevaisuudessa, ansaitset “ainoastaan” noin 700 €, 43 grammasta 14 karaatin kultaa. Samasta määrästä saisit tänä päivänä yli 1017 €! Tilaa myyntipakkaus nyt ja ansaitse ennätyksellinen korvaus kullastasi. Rahat näkyvät tilillä jopa 10 minuutin sisällä myynnin yhteydessä.

Lämpimästi tervetuloa asioimaan!

Aiheeseen liittyviä uutisia