fbpx

Mitkä ovat Bitcoinin mahdollisuudet verrattuna kultaan?

Kulta tai bitcoin

Bitcoinia on jo vuosikausien ajan verrattu nettikultaan sen takia, että sillä on olemassa monia samankaltaisuuksia kultaan verrattuna. Bitcoinin mahdollisuudet kiinnostavat monia sijoittajia sekä sijoitusmielessä että omien varojen hajauttamisessa. Koska teknologia kehittyy huimaa vauhtia, Bitcoin tarjoaa niin aloitteleville sijoittajille kuin ammattilaisille ja kokeneille sijoitushaille paljon mahdollisuuksia. Kryptovaluutat ovat olleet käytössä jo noin vuosikymmenen ajan ja kaikki merkit osoittavat siihen suuntaan, että ne ovat tulleet jäädäkseen.

Bitcoinin mahdollisuudet ja hyvät puolet

Bitcoinilla on monipuolisuutensa ja kansainvälisyytensä takia monia hyviä puolia. Ensimmäinen hyvä puoli Bitcoiniin sijoittamisessa ja sen käyttämisessä yleisesti on se, että sitä voi käyttää kansainvälisesti maksuvälineenä. Myös kulta kelpaa maksuvälineenä ympäri maailman, mutta Bitcoinin etuna on nopeus ja siirtojen välittömyys. Bitcoinia käytettäessä siirrot tapahtuvat heti ja siirtojen tekeminen onnistuu, vaikka keskellä yötä. Myös kulut siirtoihin liittyen ovat hyvin alhaiset, mikä tekee Bitcoinilla maksamisesta näppärää ja houkuttelevaa.

Toinen etu on se, ettei Bitcoinia tarvitse säilyttää fyysisesti. Kaikki ostetut Bitcoinit säilytetään digitaalisesti ja omia Bitcoineja voi käyttää missä ja milloin vain, kunhan Bitcoin avaimet (eli koodit) ovat käytössäsi. Kultaa sen sijaan joutuu joko säilyttämään fyysisesti tai joudut säilömään mahdollisia paperisia osakkeita.

Bitcoin on alle kymmenessä vuodessa varmentanut paikkansa kryptomarkkinoilla eikä sen hinnassa nähdä enää huimia vaihteluita. Se on tullut jäädäkseen ja oletettavasti Bitcoinin käyttö ja sen helppous paranee teknologian kehittymisen myötä.

Miksi Bitcoin voisi lyödä kullan?

Kullan suurin etu lienee se, että se on ollut olemassa vuosituhansia maailmanlaajuisesti hyväksyttynä maksuvälineenä. Se on ollut aina arvokasta ja sitä käytetään yhä edelleen varojen hajauttamisessa ja sijoitusmielessä. Kullan asema on siis hyvin vakaa, kun taas Bitcoin on ollut markkinoilla vasta vuosikymmenen verran. Bitcoin on kuitenkin lyhyessä ajassa onnistunut todistamaan, että sillä on paljon mahdollisuuksia ja että alati kehittyvän teknologian ansiosta se onnistuu päivä päivältä vakauttamaan asemaansa yhä enemmän.

Bitcoin voi lyödä kullan ennen kaikkea nopeuden ansiosta, mitä tänä päivänä arvostetaan. Bitcoinilla maksaminen, sen ostaminen ja myyminen on nopeaa. Kuinka nopeasti voisit esimerkiksi odottaa myyväsi usean kilon tai jopa sadan kilon kultavaraston?

Forbes mainitsee myös, että Bitcoinin suuri etu kultaan verrattuna on se, että kultaa on mahdollista väärentää. Arvopapereita ja osakkeitakin voidaan väärentää. Fyysistä kultaa ostaessa ostajan pitää olla tarkka siitä, että hän saa sellaista kultaa, mistä on maksanutkin. Toisaalta Bitcoinin väärentäminen on ainakin näillä näkymin mahdotonta.

Voivatko Bitcoin ja kulta yhdistyä joskus?

Tällä hetkellä on vaikea sanoa, voivatko Bitcoin ja kulta yhdistyä tulevaisuudessa. Muun muassa Coindesk on maininnut, että Bitcoin ja kulta eivät ainakaan tule kannibalisoimaan toisiaan, vaan ne tulevat todennäköisesti elämään vieri vieressä. Fyysisellä kullalla ja Bitcoinilla on kummallakin omat hyvät puolensa ja niissä on muutamia samankaltaisuuksia, mutta niiden suuret eroavaisuudet näyttävät pitävän ne erillään.

Mitkä haitat Bitcoinissa?

Bitcoinin suurin haitta lienee tällä hetkellä se, että se on ollut olemassa vain noin vuosikymmenen ajan. Vaikka näyttää siltä, että Bitcoin on tullut jäädäkseen ja että sen arvo pysyy tasaisena ja mahdollisesti jopa nousee tulevaisuudessa, sen historia on vielä lyhyt. Näin ollen varmojen ennusteiden tekeminen Bitcoinin tulevaisuuden suhteen eivät ole helppoja ja tietynlaista epävarmuutta häilyy ainakin toistaiseksi monien sijoittajien mielessä.

Bitcoinin hinta voi myös vaihdella nopeasti riippuen yleisestä maailman tilanteesta ja markkinatasosta. Vaikka sen hinnan ei odoteta putoavat pysyvästi ainakaan kovin suuria summia, Bitcoinin arvo voi silti notkahtaa nopeasti.

Bitcoinin säilyttäminen ja ostaminen vaatii myös tietynlaista teknologista osaamista. Ostajan täytyy luoda tili kryptovaluutan markkinapaikalla, ostaa valuuttaa ja säilyttää avaimet turvallisessa paikassa. Näin ollen Bitcoin houkuttelee eniten etenkin nuorempia ja teknologiasta kiinnostuneita sijoittajia.

Bitcoinia ei myöskään voi jäljittää, mikä tarkoittaa sitä, että jos joku varastaa Bitcoin avaimet tai maksu tehdään vahingossa väärälle henkilölle, varat ovat mennyttä.

Tuleeko rajuja sääntelyjä?

Bitcoinin käyttämisen yleistymisen myötä monet ovat miettineet, voidaanko Bitcoinia alkaa säännellä. Bitcoin on hajautettu valuutta eikä sitä hallitse mikään maa, taho tai organisaatio. Näin ollen Bitcoinille ja sen käyttämiselle tuskin tullaan ainakaan kansainvälisellä tasolla asettamaan erilaisia sääntelyjä. Se on sekä hyvä että huono asia: sääntelyjen puutos voi antaa enemmän liikkumavaraa rikollisuudelle.

Mainitsemisen arvoista on tosin myös se, että koska Bitcoin on vielä verrattain nuori kryptovaluutta ja sen käyttö vain yleistyy, myös erilaiset sääntelyt saattavat tulevaisuudessa tulla ajankohtaisiksi, mutta se jäänee toistaiseksi nähtäväksi.

Jaa

2 ajatusta aiheesta “Mitkä ovat Bitcoinin mahdollisuudet verrattuna kultaan?”

  1. Paluuviite: Mitkä ovat Bitcoinin mahdollisuudet verrattuna kultaan? - Suomen kultareservi

  2. Paluuviite: Mitkä ovat Bitcoinin mahdollisuudet verrattuna kultaan? – Suomen kultareservi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös

Toimitusehdot

Myyntipakkauksen tilaus on täysin maksuton ja saapuu kotiovellesi lähipäivinä. Myyntipakkaus sisältää kaikki tarvittavat tiedot lähetystä varten. Kaikki lähetyksemme ovat automaattisesti vakuutettuja 5000 € edestä.

Kullan arviointi ja kilpailutus, hintaan 49 €. Mikäli tahdot myydä kultasi meille arvioinnin ja kilpailutuksen jälkeen, korvaamme hinnan maksun yhteydessä. Jolloin arviointi ja kilpailutus on täysin maksuton.

Vakuutamme halutessasi lähetyksen jopa 15.000 € edestä. Lisävakuutettu lähetys, hintaan 99 €.

Toimitusehdot

Myyntipakkauksen tilaus on täysin maksuton ja saapuu kotiovellesi lähipäivinä. Myyntipakkaus sisältää kaikki tarvittavat tiedot lähetystä varten. Kaikki lähetyksemme ovat automaattisesti vakuutettuja 5000 € edestä.

Kullan arviointi ja kilpailutus, hintaan 49 €. Mikäli tahdot myydä kultasi meille arvioinnin ja kilpailutuksen jälkeen, korvaamme hinnan maksun yhteydessä. Jolloin arviointi ja kilpailutus on täysin maksuton.

Vakuutamme halutessasi lähetyksen jopa 15.000 € edestä. Lisävakuutettu lähetys, hintaan 99 €.