fbpx

Kumpi on parempi suoja inflaatiota vastaan, kulta vai Bitcoin?

Kulta ja bitcoin

Kulta on mielenkiintoinen sijoituskohde monille aloitteleville sekä kokeneille sijoittajille. Aloittelevien sijoittajien kannalta kulta on turvallinen ja vakaa sijoitus, jonka arvo ei heittelehdi huimasti. Toisaalta kokeneemmille sijoittajille kulta voi tuoda turvaa pörssien äkkinäisten vaihteluiden varalta ja toimia sijoitussalkkua hajauttavana tekijänä.

Monet ovatkin kehuneet kultaa erinomaisena suojana inflaatiota vastaan. Vuosina 2021 ja 2022 ammattilaisten mielipiteet ovat kuitenkin ottaneet uutta suuntaa ja kaikki eivät enää ole sitä mieltä, että kulta olisi paras suoja inflaatiota vastaan.

Bitcoinin aseman vahvistuessa markkinoilla, se on alkanut nostaa kiinnostusta myös sijoittajien mielessä. Kumpi on parempi suoja inflaatiota vastaa vuonna 2022: kulta vai Bitcoin?

Miksi kulta on suoja inflaatiota vastaan?

Kullasta puhutaan erinomaisena suojana inflaatiota vastaan sen takia, että sen arvo liikkuu yleensä päinvastaiseen suuntaan kuin fiat-rahan arvo. Kun dollarin tai euron arvo laskee, kullan arvo tyypillisesti nousee, joten kulta ja inflaatio eivät yleensä kulje käsi kädessä. Kun inflaatio alkoi vuonna 2021 ilmoitella tulostaan, ammattilaiset alkoivat keskustella siitä, toimiiko kulta vielä suojana inflaatiota vastaan ja kannattaako sitä hankkia.

Ammattilaiset ovat keskustelleet muun muassa siitä, että kulta ei ole tuottanut tasaista voittoa sitten 1970-luvun, joten vaikka kullan arvo vaihtelee jonkin verran, sen ei uskota tuottavan tasaista voittoa sijoittajille myöskään inflaation aikana.

Kullan arvo pysyy tasaisena

Vaikka kullasta ei kannata odottaa saavansa huimia tuottoja ainakaan lyhyellä aikavälillä, kulta voi silti toimia erinomaisena sijoitussalkun hajauttajana ja tuoda turvaa myös inflaation hetkellä. Syy tähän on se, että kullan arvo on pysynyt koholla sitten 1970-luvun. Vaikka vain harvat sijoittajat ovat rikastuneet kullalla, kulta pitää arvonsa myös inflaation ja taloudellisten epävakauksien hetkellä, mikä tekee kullasta hyvä turvasataman.

Bitcoinin arvo vakiintuu ja se voi toimia vaihtoehtona kullalle

Bitcoin ja monet muut kryptovaluutat ovat näyttäneet mahtinsa viime vuosien aikana ja etenkin Bitcoin on vahvistanut arvoaan huomattavasti. Sen arvo on heitellyt jonkin verran myös lyhyellä aikavälillä, mutta se on osoittanut olevansa mielenkiintoinen sijoituskohde ja mahdollisesti myös hyvä suoja inflaation aikana. Myöskään Bitcoin ja inflaatio eivät kulje käsi kädessä, sillä kryptovaluuttojen arvo ei ole sidonnainen fiat-rahaan.

Fiat-rahan arvon heikentyessä kysyntä kryptovaluutoille nousee ja yhä useammat säntäävät ostamaan Bitcoinia ja muita kryptovaluuttoja. Näin ollen kryptovaluuttojen arvo nousee ja tekee siitä hyvän suoja inflaatiota vastaan sekä mielenkiintoisen sijoituskohteen.

Kannattaako Bitcoiniin sijoittaa inflaation aikana?

Vaikka Bitcoin on jo osoittanut mahtinsa useampaan kertaan, sillä on silti edelleen varsin lyhyt historia. Yhä useammat sijoittajat ja ammattilaiset ovat alkaneet kiinnostua Bitcoinista ja puhua sen puolesta, mutta on silti hyvä pitää mielessä, että Bitcoinin arvo voi heittelehtiä laidasta laitaan yllättävästikin.

Toisaalta arvon nousemisen ja laskemisen takia sijoittajien on mahdollista tehdä enemmän tuottoa Bitcoinista kuin kullasta.

Kumpi on parempi: kulta vai Bitcoin?

Kun mietitään kultaa ja Bitcoinia suojana pauhaavaa inflaatiota vastaan, kummallakin on omat hyvät ja huonot puolensa. Kultaan sijoittamalla tuskin pystyt tuottamaan voittoa siksi, että kullan arvo ei ole juuri noussut sitten 1970-luvun. Toisaalta kullan arvo ei ole myöskään dramaattisesti laskenut, joten kultaa ostamalla tai siihen sijoittamalla on mahdollista hakea turvaa taloudellisen epävakauden aikana.

Bitcoin on kiinnostava sekä sijoituskohteena että suojana inflaatiota vastaan. Koska Bitcoin ei ole riippuvainen fita-valuutan arvosta, sen arvo voi nousta myös inflaation aikana. Bitcoinin arvo voi kuitenkin nousta ja laskea paljon dramaattisemmin kuin kullan, mikä tekee siitä epävarmemman sijoituksen.

Omaa kultaa voi myydä meille

Jos haluat tienata omasta fyysisestä kullastasi rahaa, voit tehdä sen myymällä kultasi meille. Ostamme kultakoruja ja -esineitä kilpailukykyisellä hinnalla ja maksamme nopeasti. Voit käyttää kultaesineidesi arvon arvioimisessa apunasi laskuriamme ja jos haluat tarkan tarjouksen, sinun pitää vain tilata ilmainen myyntipakkaus meiltä.

Pakkaa korusi kuoreen ja lähetä se meille. Arvioimme kultasi ja teemme sinulle tarjouksen. Jos hyväksyt tarjouksen, maksamme rahat sinulle nopeasti ja omat käyttämättömät ja rikkinäiset kultaesineesi saavat uuden käyttötarkoituksen.

Jaa

Postikulta kampanja!

10 € bonus, yli 100 € myynnistä.

Kampanja voimassa rajatun ajan.
Myyntipakkauksen tilaus on täysin maksuton ja saapuu kotiovellesi lähipäivinä.
Myyntipakkaus sisältää kaiken tarvitsemasi kullan myyntiä varten. Kaikki lähetyksemme ovat automaattisesti vakuutettuja 5000 € asti.