Kullattu vai kultaa?

2023/03/30

| Sebastian Rasimus
Tietoa kullasta
kultakoriste

Olisi helppoa, mikäli aina saisi tiedon pelkästään leimoja katsomalla ja mikäli kaikki esineet olisivat leimattuja. Valitettavasti kultakoruja ja muita kultaesineitä on väärennetty iät ja ajat, joten leimoihin ei aina voi luottaa.Keskustelemme päivittäin asiakkaidemme kanssa aiheesta, ja lähes jokaisella asiakkaalla on aina mukana jokin esine mikä ei ole kultaa.

Useasti asiakas itse sanoo että ei tiedä mistä kyseinen esine on ostettu ja epäilee mahdollisesti itse myös tämän aitoutta. Valitettavasti joillekin asiakkaille tulee harmillisena yllätyksenä, että jokin esine ei ole kultaa, mikä on vuosia sitten ostettu ihan aitona kultana.

Vältä huijaukset ulkomailla

Etenkin moni, joka on matkustamassa ulkomaille, ovat hyvin kiinnostuneita aiheesta. Hyvästä syystä, ja on ilo pystyä olla avuksi. Sillä on syytä olla varovainen, mikäli on aikomus ostaa kultakoruja ulkomailta. Yleisen varovaisuuden lisäksi, voit olla tarkkana muutaman asian suhteen hankkiessa uusia koruja.

Tässä muutama vinkki

  1. Yksinkertaisin tapa huomata, mikäli kyseessä on väärennetty/kullattu koru on, mikäli hinnat ovat liian edulliset. Tämä kertoo yleensä sen, ettei esine luultavasti ole kultaa. Tämä sillä kullalla on yksi globaali maailmanmarkkinahinta. Hintaero itse kullassa ei heittele maasta toiseen kuin mahdollisesti muutamia senttejä päivän aikana, ero perustuu valuutan eroon.
  2. Itse esineen hintaero syntyy siitä, että korun valmistaminen on ollut halvempaa ulkomailla kuin Suomessa. Voi myös olla, että kyseisessä maassa verotus on alhaisempi, joka kannustaa esineiden hankkimista ulkomailta. Ole silti varovainen, sillä myyjiä löytyy laidasta laitaan eikä jokainen myyjä valitettavasti ole luotettava.

Meille tulee tosiaan päivittäin asiakkaita, kenellä on aitojen korujen lisäksi koruja, jotka valitettavasti eivät ole kultaa. Vaikka nämä kyseiset korut ovat joskus aikoinaan ostettu kultakoruina ja hinta on määrätty kultakorun mukaan. Nämä seikat ovat yleensä ulkomailta hankittua kultaa. Mikäli näin on käynyt suomessa, on kommunikaatiossa tapahtunut väärinkäsitys.

On kuitenkin hyvä tietää, että luotettavalta myyjältä saa aitoa kultaa. On siis hyvin epätodennäköistä, että saisit väärennettyä kultaa luotettavalta kultaa myyvältä yritykseltä.

Kuinka erotan kullan kullatusta?

Kulta on suosittu jalometalli suurimmaksi osaksi tämän fyysisten ominaisuuksiensa vuoksi. Kultaa käytetään paljon mm. elektroniikkateollisuudessa tämän hyvän sähkönjohdon vuoksi, lämmön kestävyyden ansiosta sekä tämän hyvän korroosionkestävyyden takia (kulta ei hapetu). Tämän lisäksi kullatut esineet ovat hyvin suosittuja, kullan sädehtivän kauneutensa puolesta. Miten siis erotan kullatun esineen aidosta kullasta?

On olemassa muutama keino, miten voit itse selvittää onko esineesi aitoa kultaa vai kissankultaa.

Haju- ja makuaisti.

Hajulla ja maulla voit erottaa kissankullan aidosta kullasta. Kulta ei haise, eikä maistu metallille. Jos koet että esineessä on omituinen maku, on se luultavasti jotain muuta kuin kultaa. Voit myös hieroa kultaesinettä sormien välissä ja tämän jälkeen haistaa tai maistaa sormiasi. Joka myös on yksi tapa, jolla voit helposti ilman mitään välineitä, selvittää mahdollisen epäaitouden esineessä. Hieroessa esinettä sormien välissä, voit myös tuntea lämpöä. Tämä sinänsä taas on hyvä merkki, sillä kulta johtaa lämpöä ja täten aito koru tulee lämmetä sitä hieroessa.

Testaa koru magneetilla

Kulta ei ole magneettista, joten aito kultaesine ei tule reagoimaan millään tavalla, kun liikutat magneettia tämän vieressä. Väärennetty kulta sen sijaan liikahtaa tai jopa napsahtaa kiinni magneettiin, kun käytät tarpeeksi isoa magneettia.

Turvaudu ammattilaiseen.

Mikäli mahdollista, on aina paras turvautua ammattilaiseen. Mikäli teillä on kultaesineitä kotona, on helpoin ja turvallisin tapa tuoda nämä ammattilaiselle arvioitavaksi. Me voimme vuosikymmenien kokemuksella nopeasti selvittää esineiden aitouden, jopa silmin. Mikäli kullatussa esineessä on säilynyt hyvin tämän pinta, eikä edes vuosikymmenien ammattitaidolla tästä silmin ole nähtävissä onko esine kultaa vai ei. Voidaan esineestä tehdä teknillinen testi hapoilla, jolloin saamme selvitettyä onko esine kultaa vai ei.

Kullattu koru on myös (osittain) aitoa kultaa.

Kullalla päällystetty esine, on osittain myös aitoa kultaa. Mutta tämän päällystys on niin ohutta, ettei itse kullan osuutta voida erottaa esineen sulatuksen jälkeen. Esine voidaan päällystää 14k, 18k tai vaikkapa 24k kullalla. Esineen ydin on valmistettu joko hopeasta, erilaisista metalliseoksista tai teräksestä. Korut ovat tällöin samankaltaisia/näköisiä kuin aidot kultakorut, mutta näillä ei ole romukultana mitään arvoa.

Kullatut korut ja muut kullatut esineet, kuluvat vuosien varrella, ellei niitä olla käsitelty hyvin huolellisesti. Mitä luultavammin esine on ollut alttiina ilmalle, kosteudelle tai eri kemikaaleille (hajuvesille tai vaikka ihovoiteille). Tällöin esineessä on hyvin mahdollisesti silminnähtävissä epävärjäyksiä tai muita epäkohtia kulumisien merkeissä. Aito kulta ei värjäänny tai haise, eikä tämän pinnan alta näy eri värejä.

Vaikka kultaa löytyy useammassa eri värissä, tulee esine olla pinnan alta juuri saman värinen kuin mitä se on ulkopuolelta. Listaamme tässä artikkelissa yksinkertaisista hieman monimutkaisempiin tapoihin selvittää, onko kultakoru aito vai kullattu.

Mikä on sitten kullattu koru, jossa on leimoja?

Kullatut korut jossa löytyy leimoja ovat hyvin tavallisia, esimerkkejä leimoista ovat mm. GP, GOLD PLATED, PLATED tai GOLD PLATING. Kaikki kyseiset leimat viittaavat siihen, että esine on kullattu, eikä tässä ole mitään arvoa kullallisesti. Törmäämme päivittäin myös väärennettyihin leimoihin. Jossa kullattu esine, on leimattu aidoilla kullan leimoilla (esim. 14K). Lisää aidoista leimoista aikaisemmassa artikkelissamme (Miten voin selvittää kultaesineiden pitoisuuden). Täten on hyvä olla varuillaan, mikäli on ostamassa koruja ulkomailta tai jos myyjä on joku muu, kuin virallinen kultaa myyvä yritys.

Mikäli olet epävarma siitä, ovatko esineesi kultaa vai kullattu, olet tervetullut meidän arviointi- ja ostotapahtumaamme. Tilaisuutemme ovat aina täysin ilmaisia, eikä teillä ole myyntivaatimusta arvioinnin yhteydessä. Joten voit tulla paikan päälle pelkästään arvioimaan esineesi, tai halutessasi vaihtaa kullan rahaksi.

Välillä asiakkaamme myös yllättyy positiivisesti, kun ulkomailta hankittu esine (jota epäilevät epäaidoksi/kissankullaksi), näyttäytyy olevansa aitoa kultaa. Korvaus voi olla satoja euroja pelkästään tästä yhdestä esineestä, jota asiakas mahdollisesti oli heittämässä roskiin. Täten on hyvä ottaa mukaan kaikki esineet, mitkä ns. kiiltää.

Aiheeseen liittyviä uutisia